A Touch of Sin (2013)

Hongkongilaiseen elokuvataiteeseen verratessa on helppoa ja usein jo kornin merkityksetöntä heittää John Woon nimi ilmoille. A Touch of Sinissä tätä viittausta on silti mahdotonta olla tekemättä. Elokuvan lyhyet väkivaltakohtaukset tuovat hahmojen selän takana seuraavan kameran vuoksi mieleen Hard Boiledin sairaala-ammuskelun kamera-ajot. Hahmojen kääntymiset korkeassa polviasennossa kameran pyöriessä ympyrää ovat kuin mistä tahansa Chow Yun-fatin tähdittämästä bullet ballet –elokuvasta. Öisissä kohtauksissa neonvalot ja sumuiset kaupunkikuvat täyttävät ruudun. Kohtausten taustalla päällä olevissa televisioissa pyörii vanhoja martial arts –elokuvia. Hongkongilaisen elokuvan parissa kasvaneen silmissä tämän kaltaiset viittaukset ovat aivan täyttä nannaa silmille ja elokuvan tunnelmalle. Onpa elokuvan englanninkielinen nimikin viittaus King Hu’n wuxia-klassikko A Touch of Zeniin. Kaikki tämä täydentää elokuvan hahmoilla ilmenevää kaipuun tunnetta.

Esimerkiksi ensimmäisessä tarinassa, jossa kaivostyöläinen haluaa kaivoksesta tulevan tuoton jakautuvan kyläläisille, nostalgia ei kuitenkaan ole kuin halu muutokseen. Kaivos on alunperin myyty pois kyläyhteisön omistuksesta juuri siksi, ettei kyläyhteisö itsessään ole pystynyt hyötymään siitä tarpeeksi. Vanhat ajat eivät aina ole olleet parempia, mutta ihmisten halu nostalgisoida niitä siitä huolimatta on liian suuri. Kaivostyöläinen on liian jämähtänyt menneisyyteen, mikä tulee ilmi esimerkiksi kohtauksesta, jossa hän pyytää pomoaan rahoittamaan hänen matkansa haastamaan mies oikeuteen – selkeä viittaus kiinalaisen art house –elokuvan aikaisemmasta tuotantorakenteesta, jossa valtio antoi rahaa usein sitä kritisoiville elokuvatuotannoille. Jossain vaiheessa rahantulo vain loppui, ja ihmiset jäivät tyhjän päälle. Kaivostyöläisten tapauksessa asia on myös samalla tavalla. Rikas yritysjohtaja pitää kaiken itsellään ja kiertämällä lakeja kalliiden asianajajiensa avulla hänen ei tarvitse jakaa omaisuuttaan. Tilanne purkautuu väkivaltaisesti.

Toisessa tarinassa nähdään pienestä kylästä kotoisin oleva rikollinen, joka tahtoo auttaa perhettään. Perhe halveksuu miestä tämän uravalinnan myötä ja näkee mieluummin nälkää kuin ottaa almuja vastaan. Rikkaita pankkiireja ampumalla ja näiden rahat viemällä köyhän miehen Robin Hood erkaannuttaa itsensä entistä enemmän perheestään, joka on hänelle perinteisten arvojen mukaan tärkein asia maailmassa. Kahden ensimmäisen osion miehiä yhdistää köyhyyden ja perinteisten arvojen vaalimisen lisäksi heidän väkivaltansa kuvaamisessa nähtävä hongkongilaisen toimintaelokuvan tyyli. Itse väkivalta on kuitenkin tyylittelystään huolimatta nopeaa ja hyvin graafista – kaukana vastaavaa tyylittelyä sisältävien toimintaelokuvien merkityksettömien rivipahisten kaatuilusta.

Kolmas ja neljäs tarina ovat hieman erilaisia kuin kaksi ensimmäistä. Naimisissa olevan miehen kanssa suhteessa oleva nainen joutuu kohtaamaan sosiaalisen häpeän, kun mies joutuu tuhoisaan junaonnettomuuteen. Kylpylään töihin päätyvä nainen haluaa pysytellä omissa oloissaan, mutta kylpylässä vierailevat rikkaat liikemiehet yrittävät väkisin ostaa yhden yön hänen kanssaan. Tilanne purkautuu ikävällä tavalla, kun liikemiehet läpsivät oman aikansa naista setelitukulla naamaan huutaen voivansa tehdä ihan mitä vain. Kolmannen osion väkivaltakohtaukset ovat kuin kiinalaisista wuxia-elokuvista.

Neljännessä osiossa nähdään menneiden aikojen perään haikailemisen sijaan menneisyyttään pakeneva nuorukainen. Mies aiheuttaa työkaverinsa vakavan loukkaantumisen tehtaalla, ja tämän vuoksi hän lähtee karkuun sen sijaan, että antaisi palkkansa kärsineelle. Useita eri töitä kokeileva nuori mies päätyy lopulta rikkaille tarkoitetun bordellin työntekijäksi. Ilotalossa työskennellessään hän rakastuu työtoveriinsa, mutta heidän ammateissaan ei ole tilaa rakkaudelle. Muista tarinoista viimeinen episodi eroaa sillä, että karvaat pettymykset eivät johda väkivaltaan muita kohtaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita onnellista loppua, koska ilman haikailua parempien aikojen perään ei nuorukaisen elämällä ole enää mitään suuntaa. Pelkkä eteenpäin meneminen ei välttämättä riitä, jos vastaan tulee pelkkiä pettymyksiä. Lopulta nuorukaisen elämällä ei ole mitään merkitystä, koska kukaan ei kaipaa häntä tai ole valmis huolehtimaan hänestä.

Huolimatta siitä, että Kiina on muuttunut reilusti Jian esikoiselokuvan jälkeen, tekee mies tyylilleen uskollisen ja epäkohtiin pureutuvan elokuvan. Vaikka elokuva kritisoikin länsimaalaistumisen myötä tulleiden rikkauksien epätasaista jakautumista, ei se alene valtiota nuoleskelevaksi propagandaksi. Rikkaimmat hahmot ovat elokuvassa aina korkeissa asemissa, ja uuden talousmahdin synnyn myötä ne kuvastavat nykyisiä päätöksentekijöitä, joita kiinnostavat kylmän laskelmoiva PR-toiminta ja sensuuri asioiden oikean parantamisen sijaan. Kun suurin osa aikaisemmin varteenotettavista kiinalaisohjaajista on siirtynyt tekemään Kiinaa ylistäviä historiallisia epookkeja, on Jian kaltainen ohjaaja maassa todellinen harvinaisuus. Siksi on ilahduttavaa huomata, että polttavia aiheita käsittelevä ja kansainvälistä huomiota saavuttava ohjaaja tekee tuotantobudjettien kasvusta ja tekniikan muuttumisesta huolimatta yhä näköisiään elokuvia.