Vuoden 2014 parhaat elokuvat

Juhlistamme jälleen vuoden päättymistä julkaisemalla toimittajiemme valinnat vuoden 2014 elokuvatärpeiksi. Jokainen osallistunut toimittaja on tehnyt vapaavalintaisen listan vuonna 2014 kansainvälisesti tai Suomessa ensi-iltansa saaneista suosikkielokuvistaan. Listoissa on mukana linkit, jos elokuvasta on teksti Laajakuvassa.

Julkaistu:
Kategoria:

Tohtori P. ja naiset

Jokainen tuntee varmasti vähintään nimikkohahmon takia John McTiernanin Predatorin vuodelta 1987. Arnold Schwarzenegger ja erinäiset macho-kumppanit taistelevat häiveasulla varustautunutta ulkoavaruudesta saapunutta metsästäjää vastaan viidakossa. En koskaan ole ymmärtänyt elokuvan viehätystä. Toimintaelokuvana se on usein vähän tylsä, eikä näkymättömän saalistajan uhka tunnu erityisen jännittävältä. Suurimpana asiana mieleeni on kuitenkin jäänyt tapa, millä se esittää henkilöhahmonsa. Uskoin pitkään, että kyseessä on vain perinteistä, tylsää macho-erotiikkaa, mutta ajateltuani tätä yhä enemmän, olen tullut yhteen, mahdollisesti täysin pähkähulluun loppupäätelmään: Predator on 80-luvun paras epäonnistunut ultra-feministinen toimintaelokuva.

Julkaistu:
Kategoria:

Kauhuanimaatio

Halloweenin ratoksi olen koonnut epäonnisen kolmentoista lyhärin verran suosikkejani kauhuanimaation kieroutuneesta maailmasta. Animaatio ja kauhu on aina ollut sidoksissa toisiinsa. Etenkin tekniikkana efekteille se on ollut perinteisesti yksi kauhuelokuvien pääelementeistä. Lue lisää

Julkaistu:
Kategoria:

Kaksi Deliverancea

John Boormanin filmissä ei ole samaa ulottuvuutta kuin James Dickeyn kirjassa: sen näkemys miehisyydestä on täysin vailla alkuteoksen ironiaa ja kauhua, latistettuna äijäilyksi äärirajoilla.

Julkaistu:
Kategoria:

Täyden Kuun striimausta, osa 1

Full Moon Features on Charles Bandin vuonna 1989 perustama itsenäinen ”suoraan videolle” -tuotantoyhtiö, jonka pääsääntöinen elokuvatarjonta koostuu kauhusta ja tieteisfilmeistä. Firman leivissä ovat työskennelleet muun muassa sellaiset nimet kuin Stuart Gordon, Jeffrey Combs sekä Lance Henriksen. Yhtiötä voisi verrata vaikkapa Tromaan, koska molempien riippumattomuus isommista yrityksistä on lopulta toiminut heille eduksi, tarjoten vankemman fanikunnan sekä mahdollisuuden toteuttaa itseään villimmin.

Julkaistu:
Kategoria:

Ralf Königin sarjakuvat elokuvina

Ralf König ei ole välttämättä Tom of Finlandin veroinen kansainvälinen homoseksuaalisuuden symboli. König, joka tarkoittaa kuningasta, on siitä huolimatta yksi menestyneimpiä ja tunnetuimpia saksalaisia sarjakuvataiteilijoita, mikä on huikea saavutus ottaen huomioon, että hän on kolmen vuosikymmenen ajan käsitellyt sarjakuvissaan pääasiallisesti homomiesten elämien ylä- ja alamäkiä. Neljä näistä sarjakuvista on saanut elokuvaversion: Vapautunut mies, Tappajakondomi, Kuin kanit konsanaan ja Lisistrata.

Julkaistu:
Kategoria:

Gojiran kirkko

Yliluonnollisilla voimilla varustettu olento kulkee maan päällä kohdaten vastoinkäymisiä ja jakaen samalla ilosanomaansa ihmisten vapaudesta, vain kuollakseen marttyyrina. Hän nousee kuitenkin kuolleista ja palaa omaan taivaaseensa. Kuulostaako tutulta? Ehei, en Lue lisää

Julkaistu: