Kategoria:

Dead Man’s Bluff (2005)

Aleksei Balabanov oli yksi Venäjän tunnetuimmista ohjaajista. Toukokuun 18. Päivä tuli yllättävä tieto, ohjaaja oli kuollut. Terveysongelmien kanssa painineen Balabanovin kuolema oli joka tapauksessa suuri yllätys, koska hän oli vasta muutama vuosi sitten täyttänyt 50 vuotta.

Balabanov jätti loistavan venäläisen elokuvan perinnön. Hänen tunnetuin ohjauksensa lienee pienellä budjetilla kyhätty rikoselokuva Veli (1997). Muutama muukin elokuva on saanut enemmän huomiota suomalaisessa festariskenessä, kuten ronskilla otteella Neuvostoliiton historiaa ruoskinut Cargo 200 (2007), bolševikien vallankumouksen jälkeisestä ajasta kertova Morphine (2008) sekä tässä arvostelussa käsiteltävä moderni rikoskomedia Dead Man’s Bluff (2005).

Julkaistu:
Kategoria:

Mörkö (2011)

Mörkö on Aseman Lapset –nimisen nuorisoryhmän vuonna 2011 valmistunut tunnin mittainen findie-elokuva, joka tutkii kauhugenren elementtejä poikkeuksellisesti hieman naivistisesta näkökulmasta. Elokuva kertoo kourallisesta murrosikäisiä nuoria tyttöjä, jotka perjantai-iltana päätyvät hetken mielijohteesta vaeltelemaan entisen koulunsa käytäville. Tyhjissä luokkatiloissa tyttöjen mieleen alkavat palata lapsuus ja tuolloiset pelot sekä tunnetilat, jotka yllättäen osoittautuvat todellisiksi. Elokuvassa kauhu liitetään suoraeleisesti lapsenomaiseen tunnetilaan, joka elokuvassa nimensä mukaisesti konkretisoituu Tove Janssonin Muumeista tunnettuna Mörkö-hahmona. Elokuvana Mörkö lainaakin findie-elokuville ominaisen suoraeleisesti erilaisia kauhuelokuvien konventioita hakien vaikutteita niin survival-tyyppisistä elokuvista kuin myös psykologisemmasta kauhusta.

Julkaistu:
Kategoria:

Wrath of the Titans (2012)

Eeppinen on nykyään rankasti ylikäytetty sana, mutta joissakin kohdissa se on paikallaan – esimerkiksi silloin, kun se laitetaan etuliitteeksi antiikin Kreikan aikaiselle runoudelle. Uskomattomia yhteensattumia, järjettömiä hirviöitä, jumalallisia väliintuloja, tragediaa myymään miljoonia iltapäivälehtiä ja ihmisluonnon ylittävää sankaruutta – siis oikein, oikein hyvää kamaa käytettäväksi silloin, kun tarkoituksena on väsätä ison ruudun superlatiivinen efektileffa. Tarinat ovat valmiiksi toimivia, hahmot klassista sorttia, tapahtumat isoja ja kohtalot merkittäviä – ei muuta kuin cgi:llä minotauria veistämään ja homman luulisi olevan siinä. Mutta jos eeppisiä asioita tapahtuu pelkästään visuaalisella osastolla eikä fiilisrekisterissä, ei touhusta tule yhtään mitään. Tämän todistaa erinomaisesti Jonathan Liebesmanin tunneköyhä kökköpotpuri Wrath of the Titans.

Julkaistu:
Kategoria:

Evil Dead (2013)

Leffojen uusintaversioilla on huono maine, eikä syyttä. Kyllähän se tiedetään, että Hollywood pyrkii maksimoimaan voitot, ei tekemään uniikkia elokuvataidetta – mutta silti remake remaken perään tuntuu kielivän totaalisesta alkuperäisideoiden puutteesta Kalifornian härmäisessä hillohelvetissä. Kauhuelokuvien puolella ilmiö tuntuu olevan erityisen yleinen ja kaltaiseni kalmafanin mieli on pahoittunut sen verran monta kertaa, että osaan melko lailla vaistomaisesti väistää suurinta osaa rahastusrysistä.

Julkaistu:
Kategoria:

Death Watch (1980)

Death Watch eli La Mort en direct tai suomeksi Katherine Mortenhoen ostettu kuolema (David G. Comptonin romaanista Unsleeping Eye) näyttää ennustavan dystooppisesti sen, mihin ihmisten rajaton tirkistelyhalu 2000-luvulla vei television jo muutenkin suureksi osaksi suolimehuilla läträttyjä vessanlaakereita lakaisevan ohjelmatarjonnan.

Reality-sarjat syntyivät halusta päästä katsomaan toisen elämää turvallisen etäältä. Jostakin ja joskus ihmiseen on syntynyt tarve tirkistelyyn. Realitysarjat tekivät tuon jokaisen kunnon kansalaisen tukahdetun tarpeen nyt uudenlaisesti mahdolliseksi. Se teki siitä tarpeesta populistisen. Tirkistelystä tehtiin Big Brothereiden sun muiden samanhenkisten realitysarjojen yhteydessä nyt turvallisesti kaikille yhteistä. Jopa hekin jotka olivat vainonneet ja pitäneet epäilyttävinä niitä kylän pervoja, joilla oli peeping tomin-maine – saivat nyt julkisesti tunnustaa omat samankaltaiset taipumuksensa.

Julkaistu:
Kategoria:

Tokyo Drifter (1966)

Tokyo Drifter kertoo tarinan yakuza-maailmasta pomonsa kanssa erkaantuneesta Tetsuya Hondosta (Tetsuya Watari), jolla on kuitenkin edelleen asioita selvitettävänään rikosmaailmassa. Tai oikeastaan rikosmaailmalla on selvitettäviä asioita hänen kanssaan. Tetsuya, joka kantaa elokuvassa lempinimeä Phoenix Tetsu on heti elokuvan alusta lähtien yllättävän vaikea hahmo tulkita. Ei sillä, että hänestä ei saisi irti vaan oikeastaan siksi, että hänestä saa irti enemmän kuin tarpeeksi. Tetsuya on kovassa maineessa rikollispiireissä. Häntä pidetään jonkinlaisena ylivoimaisena koneena, joka on valmis tappamaan kylmähermoisesti kaikki, jotka ovat valmiita satuttamaan häntä tai hänen läheisiään. Japanilaiseen tapaan Tetsuya painottaa toiminnassaan ennen kaikkea uskollisuutta, jonka eteen hän onkin valmis kärsimään.

Julkaistu: