Laajakuvasta

Mikä Laajakuva on?

Laajakuva on uutuuksiin ja Suomessa vähemmän huomiota saaneisiin vanhempiin elokuviin sekä elokuvantekijöihin keskittyvä verkkolehti. Vanhempien elokuvien tapauksessa keskitymme klassikoihin, arthouseen ja kulttifilmeihin. Kirjoitamme myös videopeleistä. Lehti on perustettu 2012 keväällä, ja virallisesti se aloitti toimintansa tammikuussa 2013. Lehti on voittoa tavoittelematon ja mainosvapaa. Lehden taustalla toimii Elokuvalehti Laajakuva ry, joka huolehtii myös lehden toimintaan tarvittavasta rahoituksesta.

Miksi Laajakuva on?

Suomessa ei ole liikaa analyyttisia elokuvalehtiä, edes verkossa. Blogeja on lukuisia, lehtiä vain muutamia. Useimmilla elokuvakriitikoilla näkökulma on epäanalyyttinen ja kaupallinen. Kritiikin taso on heikkoa. Laajakuvan tarkoituksena on toimia vastalääkkeenä yleiselle trendille – lehtenä elokuvan harrastajilta harrastajille.

Ketkä ovat toimittajia?

Lehdessä on toimittajina niin toimittajan koulutuksen saaneita henkilöitä, aktiivisia elokuvabloggaajia kuin muita ihmisiä, jotka suhtautuvat elokuviin intohimoisesti. Kirjoittajat vastaavat itse omista mielipiteistään eivätkä edusta Laajakuvaa kokonaisuutena.

Tahdon antaa palautetta tai haluan toimittajaksi. Miten tämä onnistuu?

Palautetta otetaan vastaan juttujen kommenteissa ja toimituksen sähköpostiin: toimitus[at]laajakuva[dot]com. Toimittajien sähköpostit ovat muodossa etunimi.sukunimi[at]laajakuva[dot]com. Elokuvista ja teksteistä voi tulla myös keskustelemaan IRC-kanavalle #laajakuva QuakeNetissä. Linkit Facebook- ja Twitter-sivuillemme löytyvät sivuston vasemmasta yläkulmasta.

Laajakuvaan pääsee osaksi toimitusta kuka tahansa henkilö, jolta löytyy kirjoitustaitoja, yleissivistystä ja kiinnostusta elokuvakulttuuria kohtaan. Kirjoitustaidon osoittamiseksi hakijan tulee lähettää vähintään 5 000 merkin mittainen teksti vapaasti valitsemastaan elokuva- tai videopeliaiheesta tämän linkin takana.

Käyttäytymissäännöistä

Sana on vapaa, mutta toivomme juttujen kommentoijilta kohteliaisuutta toisia kohtaan ja solvaavan, rasistisen tai uhkaavan kielenkäytön välttämistä. Laajakuva on nettilehti eikä demokratia, joten poistamme surutta asiattomiksi kokemamme viestit.