lurjus


Maa: Suomi
Genre: Screwball, komedia
Ohjaus: Toivo Särkkä
Käsikirjoitus: Mika Waltari
Kuvaus: Pentti Unho
Leikkaus: Armas Vallasvuo
Sävellys: Heikki Aaltoila
Näyttelijät: Joel Rinne, Edvin Laine, Ansa Ikonen


Naiset ovat tuollaisia. Aina pilaamassa kaiken. Miehet ovat tällaisia. Eivät ymmärrä mitään. Mutta kuinka paljon onnettomampaa olisikaan elämä ilman toisiamme? Kuinka suuri osa komedioista perustuukaan wanhalle kunnon miehet vastaan naiset -asetelmalle, jonka lopputulema on aina sama: pienistä ja hieman suuremmista eroistamme huolimatta elämämme olisivat ilman toisiamme tyhjiä kuin Kinder-munat. Näin ollen Toivo Särkän väärinkäsityshupailu Rakas lurjus ei ole mitään uutta tai mullistavaa vaan vanhentunut, konservatiivinen ja seksistinen näkemys sukupuolista ja juuri siksi se viihdyttää. Lisäksi, se lienee ensimmäinen suomalainen elokuva, jossa viitataan homoseksuaalisuuteen termeillä ”sellainen mies” ja ”hau hau”.

Aapeli (Edvin Laine) ja Jussi (Joel Rinne) ovat kaksi vannoutunutta poikamies-naistenvihaajaa. Molemmilta löytyvät syynsä: Aapeli on aseksuaalinen hahmo, muiden naureskelema ”ukuli”, joka tuntuu vihaavan naisia periaatteen vuoksi. Aivan niin kuin pikkupojan mielestä tytöt ovat ällöjä. Jussin tarina puolestaan on perinteisempi, paras kaveri pani vaimoa. Kukapa ei katkeroituisi edes rahtusen moisen välikohtauksen jälkeen? Sukupuoliviettinsä tukahduttamiseen Jussi käyttää reippaita kävelyjä, sekä kylmiä suihkuja, koska onhan seksuaalinen himo kuin juusto avioliiton rotanloukussa viattomalle jyrsijälle.

Pakkaa saapuu sekoittamaan Kaino Itkonen (Ansa Ikonen), Aapelin työkaverin veljentytär, joka naamioituu mieheksi, jotta pääsisi asustamaan parivaljakon alivuokralaishuoneeseen. Väärinkäsityksiä ja hassutuksia seuraa. Aluksi Jussi ja Aapeli luonnollisesti vierastavat vierasta urosta reviirillään, mutta pian feminiinisesti käyttäytyvä Aapeli alkaa suhtautua Kainoon kuin omaan poikaan ja Jussikin arvostaa reippaan nuoren miehen seuraa, jota pitää opastaa ja neuvoa naisten petollisuuden suhteen. Mutta sattuneesta syystä Kaino ei ole niin helposti vietävissä.

Rakas lurjus on Mika Waltarin käsialaa, tilaustyö ja elokuvakin kuvattiin 10 päivässä, mutta siitä huolimatta se on Suomen surullisella mittapuulla oiva screwball-komedia. Sijoittuen lähes kokonaan yhteen kerrostalohuoneistoon jää elokuvan viehätysvoima täysin Rinteen, Laineen ja Ikosen dialogin varaan. Rinteen ja Laineen dynamiikka poikamiespariskuntana, joka muistuttaa enemmän iäkästä avioparia on hykerryttävän nautinnollinen. Laine ylinäyttelee naisvihansa absurdeihin mittasuhteisiin saakka puristaen nyrkkiä, muristen ja irvistäen joka ikinen jumalan kerta, kun kauniimpi sukupuoli tulee puheenaiheeksi. Tämä kulminoituu tilanteeseen, kun Aapeli huomaa tuntevansa vetoa Kainoon uskoen tämän olevan mies. Olisiko tässä selitys naisvihalle? Kyvyttömyys tuntea seksuaalista vetoa naisia kohtaan ja tukahdutettu homoseksuaalisuus ovat katkeroittaneet hänet?

Totta kai elokuva päästää Aapelin pälkähästä, kun hän saksalaisen panssarivaunun lailla syöksyy suutelon salamasotaan naisen kanssa todistaakseen heteroseksuaalisuutensa. Tätä aiemmin hän on jo kerinnyt tunnustaa häpeälliset halunsa Jussille, joka lopetettuaan nauramisen ehdottaa lääkäriä, vitamiineja ja hormoneja. Näinä polittisen korrektiuden päivinä, kun rasismia ja seksismiä vältellään loputtomiin asti, mutta samalla niistä vouhotetaan jatkuvasti ikään kuin ne olisivat edelleen merkittävä ja olennainen uhka suomalaiselle ihmiselle on tolkuttoman viihdyttävää palata hetkeksi 50-luvulle patakonservatiiviseen maailmaan, kun miehet polttivat piippua ja naiset käyttivät mekkoja. Eikö hittisarja Mad Menin suosio perustu tälle?

Taiteellisesti Rakkaan lurjuksen merkitys on täydellisen yhdentekevä. Mikä sitten erottaa sen esimerkiksi Pekka Puupää-elokuvista? Suurimmalle osalle elokuvayleisöstä Joel Rinne lienee tuttu Komisario Palmuna, järkähtämättömän loogisena hahmona ja Rakasta lurjusta katsoessa tämä mielikuva säilyy, vaikka Jussin hahmo on ennen kaikkea romanttinen hölmö. Tilannetta voi verrata Billy Wilderin Yks’ Kaks’ Kolmeen, jossa kovista gangsteri-rooleistaan tunnettu James Cagney esitti perheen ja työn ristiriidassa, kuin myös Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton ristiriidassa kamppailevaa ankaraa, mutta kuitenkin sympaattista perheenisää.