Fabio Frizzi on italialainen elokuvasäveltäjä, joka tuli 70-luvulla erityisen tunnetuksi yhteistyöstään italialaisen gorekauhun kummisedän Lucio Fulcin kanssa. Frizzin tunnetuimpia sävellyksiä ovat: Murder to the Tune of the Seven Black Notes, Zombi 2 (Zombie Flesh Eaters), City of the Living Dead sekä The Beyond. Uransa aikana Frizzi on myös työskennellyt muutamia kertoja Mario Bavan pojan, Lamberton, kanssa. Frizzin musikaalista lahjakkuutta ei voi kiistää. Vaikka italialainen elokuva kärsi tuolloin budjettiongelmista, olivat hänen sävellyksensä usein ensiluokkaista kuunneltavaa. Laajakuva tavoitti Frizzin marraskuun lopulla haastattelua varten.
Olet yksi tunnetuimmista italialaisista säveltäjistä. Kuinka päädyit tekemään musiikkia elokuviin ja ketkä toimivat suurimpina roolimalleina urallesi?
Synnyin showbisnes-perheeseen, sillä isäni työskenteli filmialalla. Hän teki työtään intohimolla, ja se oli aina keskustelun aiheena perheessämme. Opin siis jo nuorena rakastamaan taidetta ja viihdettä. Lukion jälkeen ajattelin kokeilla rahkeitani musiikkialalla. Tuohon aikaan Italiassa oli monia säveltäjiä, jotka tekivät kiehtovia kappaleita elokuviin. Nimetäkseni vain muutamia heistä: Armando Trovaioli, Nino Rota, Carlo Rustichelli ja Ennio Morricone. Ajatus pääsystä tähän maailmaan oli minulle suuri unelma. Pikkuhiljaa aloin tehdä ensimmäisiä sävellyksiäni ja jossain vaiheessa huomasin kaiken olevan päivänselvää. Suuresta intohimostani oli tullut minulle ammatti.
Osaatko sanoa, minkä takia italialainen elokuva ja sen musiikki ovat niin helposti tunnistettavia ja ainutlaatuisia?
50-luvulta 60-luvun loppuun saakka italialaisella elokuvalla kuin myös sen musiikilla oli maagisesti onnistunut aikakausi maailmanlaajuisesti. Fellini, Visconti, De Sica ja monet muut ohjaajat olivat kriitikoiden suosiossa ympäri maailmaa. Hiukan myöhemmin maamme elokuva alkoi kärsiä budjettiongelmista. Tällä tavoin syntyi genre-elokuva, joka oli hyvin perinteistä luovaan ja organisoituun tekemiseen perustuvaa työtä ohjaajien ja kuvausryhmän välillä. Ei ollut enää varaa käyttää suuria statistimassoja, täytyi työskennellä kaupallisemmalla linjalla, yrittäen pitää koomassa oleva ala hengissä. Muutamat lahjakkaat ohjaajat kehittelivät ajatuksia pienillä resursseilla. Tämä uudenlainen elokuvataide tehtiin suurilta osin elokuvien eri osa-alueiden välillä. Ei ollut helppoa työskennellä niissä puitteissa, koska kaikki oli paljon vaikeampaa. Italialaisessa elokuvassa ja sen musiikissa oli noina vuosina sitoutumista, ponnistelua ja tervettä kädentaitoa. Kaikki nämä yhdessä loivat tietynlaisen tyylin, joka on vuosien aikana hurmannut, tullut tunnetuksi ja saanut laajalti arvostusta. Se oli palkitsevaa elokuvataiteelle, joka oli lähtöisin hankalista olosuhteista, mutta onnistui silti lunastamaan tärkeän paikkansa. Fulci oli yksi parhaista ammattilaisista tuona aikana. Nykyään hänen ympärilleen on kehkeytynyt fanikunta, joka näkyy erityisesti uudessa lahjakkaassa elokuvantekijäsukupolvessa. Hänelle säveltämälläni musiikilla on sama hieno kohtalo.
Minkälaista oli työskennellä Lucio Fulcin kanssa?
Lucion, kuten myös monien muiden ohjaajien kanssa, yhteistyötä tehtiin vuorovaikutteisesti. Hän tiesi hyvin mitä hän halusi, musiikki antaisi sielun elokuvan tarinalle. Aloimme valmistella ensimmäisiä ideoita pitkän moviola-työistunnon jälkeen. Päätimme yhdessä mihin kohtiin yksittäiset musiikkikappaleet kannattaisi sijoittaa ja minkä tyylisiä ne tulisivat olemaan. Kuuntelimme demokasetteja, teimme korjauksia, lopulta äänitimme ja editoimme. Fulci oli hyvin vaativa, mutta hänellä oli hieno tapa olla todella selkeä vaatimuksissaan. Usein oikeilla sanoilla hän kykeni ohjaamaan minua kohti musiikillista huippuani. Moviolan avulla sain selville kaikki filmin salaisuudet ja kaiken editoimisen taiasta. Tämän takia en koskaan pelännyt katsoa Lucion elokuvia, koska autoin häntä rakentamaan ne.
Muutamalla kerralla olet käyttänyt pseudonyymia. Onko tähän ollut jokin erityinen syy?
Tämä on totta. Devil Fishissä (Shark Rosso nell’Oceano) ja Blastfighterissa käytin pseudonyymia. Juttu on niin, että joskus löydät itsesi tilanteesta, jossa elokuvan julkaisija tai tuottaja pyytää sinulta tällaisia asioita. Näissä elokuvissa, jotka molemmat olivat Lamberto Bavan ohjaamia, tuottajat tahtoivat antaa meille amerikkalaisemmat nimet. Joten meitä pyydettiin valitsemaan tätä varten taiteilijanimet. Minun piti päättää nimi kädenkäänteessä. Mieleeni juolahti kaunis nimi, Barrymore. Näin minusta tuli hetkellisesti Andrew Barrymore ja toisella kerralla Anthony Barrymore. Godzillan tapauksessa meidän triomme ”Bixio Frizzi Tempera” oli syntymässä ja päätimme tehdä sopimuksen fantasianimellä, ikään kuin olisimme yhtye, Magnetic System.
Yhdestä sinun säveltämästäsi kappaleesta on tehty suomalainen käännösiskelmä. Suomalaiset tuntevat kappaleen nimellä Mombasa. Alun perin tämä kappale on kuitenkin Amore libero -elokuvan soundtrackilta. Olitko tietoinen tästä ja mitä muistoja kappale herättää sinussa?
Tähän kappaleeseen liittyy kaunis tarina. Kustantajani Carlo Bixio soittaa minulle ja kertoo: “Olen saanut solmittua sinulle ensimmäisen soundtrack-sopimuksen.” Tuohon aikaan se oli todella hyvä uutinen minulle. Elokuvan nimi oli Amore Libero – Free Love. Seychelleillä kuvattua tarinaa voisi kuvailla komedialliseksi gialloksi. Valmistelin demokasetteja, joista hän piti paljon, mutta sanoi kuitenkin minulle: “Sinun täytyy tehdä toinen kappale elokuvan pääteemaksi, jotain vieläkin suositumman kuuloista, ikään kuin hitti.” Nuorena miehenä ihmettelin tätä. Jos hän kerran piti kirjoittamistani kappaleista, miksi minun pitäisi kirjoittaa vielä yksi uusi? Se tuntui pakkopullalta. Mietin, rauhoituin ja aloitin kirjoittamisen.
Ibo-Lele-kappale kuulosti hyvältä. Carlo oli ollut oikeassa. Pari kuukautta myöhemmin hän kertoi minulle, että suomalainen levy-yhtiö oli kiinnostunut tästä kappaleesta. He tahtoivat tehdä siitä uuden version. Juuri kun olin täyttänyt 45, kuulin sen suuresta menestyksestä. Tieto tästä saa minut todella tyytyväiseksi. Kun joskus konsertoin Suomessa, tuon mukanani kappaleen Ibo-Lele/Mombasa, jonka soitan henkilökohtaisesti.